Höyrytyksen varaenergia tukemaan Tampereen Energian kaukolämmön toimitusvarmuutta
Suomen suurimpiin kaukolämmön toimittajiin kuuluva Tampereen Energia on solminut Höyrytys Oy:n kanssa varaenergiasopimuksen. Sopimuksen myötä Höyrytys sitoutuu turvaamaan sovitun kapasiteetin mukaisen varalämmön ja -höyryn tuotannon 24/7-päivystyksenä siten, että liikkuva 7,5 MW varaenergiakalusto voidaan hälyttää paikalle ja kytkeä Tampereen Energian kohteisiin tuottamaan energiaa sopimuksen takaaman 12 tunnin vasteajan puitteissa.
Sopimuksen piiriin kuuluvat Tampereen Energian höyry- ja kaukolämpöjärjestelmät Pirkanmaan alueella. ”Kätevä ratkaisu ja kustannustehokas malli” Johtaja Paavo Knaapi Tampereen Energialta kertoo, että varaenergiasopimuksella halutaan ennen kaikkea parantaa kaukolämmön toimitusvarmuutta entisestään. Sopimus tehtiin ensisijaisesti yllättäviä häiriötilanteita varten, mutta se voi olla tukena myös ennalta suunnitelluissa keskeytyksissä, kuten kaukolämpöverkon korjaushankkeissa.
”Meillä on varaenergian tarpeisiin myös omia lämpökeskuksia edelleen. Sopimus Höyrytyksen kanssa täydentää nykyistä toimintamallia ja tuo lisää toimitusvarmuutta”, sanoo Knaapi. Höyrytyksen kalusto voidaan kutsua paikalle esimerkiksi, jos verkostossa tapahtuu yllättävä putkirikko eikä olemassa olevilla järjestelyillä saada tilannetta hoidettua. Liikkuvaa varaenergiaa saatetaan tarvita myös vaikkapa jonkin nykyisen lämpökeskuksen häiriötilanteen aikana. Tampereen Energia ja Höyrytys tekivät varaenergian saralla yhteistyötä jo edellisellä lämmityskaudella, ja nyt päätettiin solmia pidempi sopimus. ”Höyrytyksellä on hyvät referenssit ja tarvettamme vastaava palvelu. Varaenergiasopimus on meille kätevä ratkaisu ja kustannustehokas malli”, kiteyttää Paavo Knaapi.
Höyrytyksen tuotantopäällikkö Aarni Natunen nostaa esille sen, miten tärkeää kokemusta tällaisesta merkittävästä kumppanuudesta kertyy. ”On ilo kehittää varaenergiapalvelua sopimusyhteistyön merkeissä kotimaisten energiayhtiöiden ja teollisuuden kanssa. Ilman sopimusasiakkaitamme ja heidän kanssaan toteutettavan yhteistyön kautta saatuja arvokkaita käytännön kokemuksia palvelumme kehittäminen ja ylläpitäminen ei olisi mahdollista”, toteaa Natunen.
Kuukausimaksuun perustuva varaenergiasopimus on kustannuksiltaan edullisin tapa varmistaa varatuotantokapasiteetti, jos varaenergian tarve on vähäinen tai harvinainen. Varalämpö- ja/tai höyrysopimuksen avulla saavutetaan mittavat säästöt verrattuna vastaavan laitteiston hankinta- ja ylläpitokuluihin.
Höyrytys Oy lyhyesti
Höyrytys Oy tarjoaa kattavia energiatuotantoratkaisuja eri energialähteille sekä niihin liittyviä asiantuntijapalveluita teollisuuden tarpeisiin. Yhtiön ratkaisut kattavat tuotantolaitosten projektoinnin, laitteiden huollon ja ylläpidon, modernisoinnit sekä painelaitteiden ja kaasujärjestelmien käytönvalvonnan. Lisäksi se tarjoaa ketteriä varaenergiapalveluita niin lyhyen kuin pitkän aikavälin tarpeisiin. Yhtiö palvelee asiakkaitaan koko Suomen alueella.
Höyrytys Oy on perustettu vuonna 1959, ja se kuuluu suomalaiseen WEST Invest Group -konserniin.