Etusivu / KMV-tuotteelta luotettavat ratkaisut kaupunkien vesihuoltoon – Case Karkkilan kaupunki

KMV-tuotteelta luotettavat ratkaisut kaupunkien vesihuoltoon – Case Karkkilan kaupunki

/  KMV-tuotteet

KMV-tuotteet Oy toimittaa vesipumppuja paitsi LVI-myymälöihin ja tukkukauppiaille myös esimerkiksi maanrakennusurakoitsijoille sekä kunnille ja kaupungeille. Yhtiö on toimittanut alkuvuodesta Karkkilan kaupungin sadevesipumppaamoon jätevesipumpun. Pumppu pääsee tositoimiin kevään mittaan sulamisvesien myötä.

KMV-tuotteiden Etelä-Suomen aluepäällikkö Tero Sahlmanin mukaan kaupungeille ja kunnille menevät pumput ovat koko- ja teholuokiltaan peruspumppuja huomattavasti suurempia. Tyypillisesti tällainen teollisen kokoluokan pumppu hankitaan rikkoutuneen pumpun tilalle.

”Myymämme Calpedan ja Drenon pumput ovat hinta-laatusuhteeltaan kilpailijoiden pumppuja parempia. Ja vaikka nämä teollisen kokoluokan jätevesi- ja puhtaan veden pumput ovat tilaustuotteita, niiden toimitusajat ovat kuitenkin lyhyitä. Pumput toimitetaan asiakkaillemme suoraan päämieheltämme Italiasta, Sahlman kertoo.

Tositoimiin kevään aikana

Karkkilan kaupungin vesihuoltolaitoksen vastaavan puhdistamonhoitajan Otso Laakson mukaan vesihuolto on keskeinen osa kaupunkien toimintaa. Vesihuollon sujuvuus on tärkeää, sillä asukkaiden tulee yhtäältä saada vettä ja toisaalta vesi täytyy saada myös pois.

”Puhdistamon ja vedenottamoiden osalta teemme jatkuvaa seurantaa ja huoltotyötä: säädämme prosesseja ja otamme huomioon eri vuodenaikojen vaikutukset. Viemäri- ja vesijohtopuolen ongelmat ovat puolestaan sen tyyppisiä, että menemme tarpeen mukaan paikan päälle huoltamaan.”

KMV-tuotteilta hankittu pumppu pumppaa automaattisesti sade- ja sulamisvedet tietyltä asuinalueelta pois. Uusi pumppu mitoitettiin aiemman, rikkoutuneen pumpun mukaan. Sen toimintaa on testattu alkuvuoden aikana, ja tulokset ovat lupaavia.

”Pumppu pitää alueen kuivana, eli huolehtii siitä, etteivät sulamisvedet päädy esimerkiksi asuntojen kellariin. Pumppu asennettiin tammikuussa, ja nyt keväällä nähdään, miten se toimii käytännössä.”

Yhteistyössä korostuvat nopeus ja ajantasaisuus

Karkkilan kaupunki on tehnyt pitkään puhdistamopuolen huoltoyhteistyötä Hyxo Oy:n kanssa, joka kuuluu samaan WEST Invest Groupiin kuin KMV-tuotteetkin. Tätä kautta pumpputarjonta tuli Karkkilalle tutuksi ja hankinta käynnistettiin.

”Saimme uuden pumpun tiedot nopeasti, samoin itse pumppu toimitettiin nopeasti ja ajallaan”, Laakso kiittelee.

Yhteistyö KMV-tuotteiden kanssa on toiminut hyvin kaupungin näkökulmasta. Laakso korostaa yhteistyön perustana olevaa luottamusta ja kumppanin joustavuutta. Nopea reagointi ja toimitusten ajantasaisuus ovat olleet avainasemassa kaupungin vesihuollon kannalta.

”On tärkeää voida täysin luottaa siihen, että tilattu tuote tulee ajallaan. Tärkeää on lisäksi se, että kumppani kykenee joustamaan vaikkapa aikataulun suhteen, jos siihen on tarve. KMV-tuotteiden kanssa yhteistyötä on tehty vasta vähän aikaa, mutta alku vaikuttaa hyvältä.”

KMV-tuotteet lyhyesti

KMV-tuotteet on juomavedenkäsittelyyn, pumppaamoihin, suodatukseen ja pumppuihin erikoistunut yhtiö. Yhtiö maahantuo pumppuja, pumppaamoita sekä suodatus- ja vedenkäsittelylaitteita. Tuotevalikoima kattaa sekä juomavesi- että jätevesiratkaisut. KMV-tuotteet palvelee LVI-liikkeitä, tukkukauppiaita sekä teollisuus- ja kuntasektorin asiakkaita koko Suomen alueella.

KMV-tuotteet Oy on perustettu vuonna 1984, ja se kuuluu suomalaiseen WEST Invest Group -konserniin. Lue lisää: www.kmv.fi